Tom of Finland Taidehallissa

Touko Laaksonen eli Tom of Finland on ehkä tunnetuin suomalainen taiteilija maailmalla. Tuon ehkä-sanankin voisi huoletta jättää pois, mutta pidetään nyt vailla tutkittua faktaa se siinä. Hänen elämäntarinansa on käyty julkisuudessa niin monesti läpi, että todetaan nyt vain keskeisimmät faktat. Touko syntyi 1920 ja vietti lapsuutensa Varsinais-Suomessa. Juuri ennen sotaa hän aloitti mainospiirtäjän opinnot Helsingissä ja jatkosodassa kunnostautui pääkaupungin ilmatorjunnan tulenjohtajana. Opinnot jatkuivat sodan jälkeen myös Sibelius-akatemiassa pianon ja säveltamisen parissa. Ne jäivät kuitenkin kesken, kun työtä riitti kapakka- ja harjoituspianistina. Ajat olivat kovat ja leipä oli tienattava. Eroottisten piirustusten teko oli alkanut jo aiemmin ja saksalaisten komeat univormut tuoneet niihin oman lisänsä. Työuransa Touko teki MacCann-mainostoimistossa ja keskittyi kokonaan piirtämiseen vasta 70-luvun puolivälissä. Päätöstä avittivat menestys Yhdysvalloissa ja ensimmäisen näyttelyn palaute, tosin pornokaupassa. Piirrettyjen kuvien myyminen oli bisnes, joka riitti tuomaan elannon. Se oli kuitenkin kaiken yli käyvä intohimo. Touko Laaksonen kuoli keuhoahtaumaan 1991, kymmenen vuotta pitkäaikaisen kumppaninsa jälkeen. Viimeisten vuosien aikana hän eli Durk Dehnerin kanssa, jonka kanssa perusti kuvaperintöä vaalivan säätiön (kuvassa vasemmalla).

Taidehallin näyttely koostuu parista sadasta piirroksesta, jotka ovat olleet aiemmin esillä New Yorkissa. Mukana on myös avoimen pornografisia kuvia, eräänlaisia sarjakuvamaisesti eteneviä aktifantasioita. Paljon on tuttua Tom-kuvastoa eli moottoripyöräpoikia ja poliiseja. Kiinnostavaa on Toukon lapsuuteen ja piirrosten taustamateriaaliksi kerätyn aineiston täydentävä osuus. Näyttely tarjoaa siis tuotantoa aiemminkin nähneelle kattavamman käsityksen luomisprosessist, huvittavankin 80-luvun vaatemainoksiin piirrettyjen hartia- ja pyllilisäysten myötä. Toki pienten piirrosten nauhamainen seuraaminen on ripustuksellisesti hiukan tympeä, mutta taustamateriaalit pelastavat tässäkin suhteessa.

Tom of Finland esiintyi ensimmäisen kerran Physique pictorial -lehdessä 50-luvulla. Hänen yhteytensä kehonrakennuskulttuuriin on yksi tärkeä juonne. Lehdet olivat tosiallisesti homojulkaisuja, eikä vielä tuolloin voimailulla luotu kehonkuva ollut erityisen suosittu. Kehonrakennus lajina nousi samaisella vuosikymmenellä jo valtavirran heterokuvastoon, vaikka sen suosio kasvoi vasta 60-luvulla ja 70-luku nosti jo Arnoldin kumppaneineen jo isoiksi julkkiksiksi. Tom oli kuvillaan luomassa lihaksikkaan kehon populäärikuvastoa ja otti toisaalta itse siitä vaikutteita. Hän oli bodarien ihailija jo ennen valtavirtaistumista, vaikka oli itse hyvin pienikokoinen. Durk Dehnerin mukaan Tomin kuvilla on kahtalainen yhteys kehonrakennukseen. Toisaalta hän oli luomassa kuvaa siitä, että homomies saattoi olla  muutakin kuin stereotypian mukaan naismainen. Toiseksi 60-luvulla tämän myötä Kaliforniassa alkoi ilmestyä gay gymejä, eli siellä oli urheilulajin aikaisia omaksujia. On itse asiassa erikoista, että homo bodari oli vielä pitkään kaksinkertaisessa marginaalissa. Vähitellen asetelma kääntyi ylpeydeksi, missä kuvastolla ole merkitystä. Voimailuestetiikan lisäksi Tomin kuvissa on alistamisen mekanismeja, natsiunivormuja, poliiseja, vankiloita. Mukana on kuitenkin aina hymy eli väkivallan uhkaavuus niistä silti puuttuu. Tärkeää on huomata, että kuvien rajaus ja perspektiivin käyttö on valokuvamaista, ja niiden merkitys piirrosten pohjana onkin oleellinen. Kameramainen ote luo voyeristisen läsnäolon tuntuman, toisaalta piirroksina ne ovat samalla hiukan tylsiä. Taitava piirtäjä hän toki oli. Jos piirroksia katsoo ikään kuin puhdistettuna niiden kulttuurisesta, vähemmistöjen itsetuntoon ja minäkuvaan liittyvistä seikoista, niin minusta anti jää toisteiseksi. Obsessio ei ole monestikaan rönsyävän luovuuden lähde, pikemminkin määrällisen tuottavuuden. Mutta eipä kuvia voi irrottaa muun kulttuurin viitekehyksestä. Tomin kuvastolla oli suuri vaikutus muihin taiteilijoihin, joista voi mainita vaikka Robert Mapplethorpen. Listasta tulisi pitkä, jos haluaisi huomioida vaikutteiden leviämisen laajemmin.

Täytyy nostaa mukaan vielä yksi huomio. Näyttelyn pornografisista kuvista itselleni syntyi vahva assosiaatio japanilaisten puupiirrosten kuvastoon. Ne ovat tietysti heterokuvastoa, mutta pelkistetty kuvamaailma, valtasuhteiden olemassolo, liioitellut penikset ja jossain määrin myös kuvien asetelma on samanoloinen. En tiedä, onko Touko ollut tutustunut japanilaiseen taiteeseen mutta ainakin välillisesti niillä on ylipäätään ollut suuri merkitys eroottiselle taiteelle länsimaissa. Tom of Finlandin kuvien alkuperäinen tarkoitus oli kiihottaa, kuten kai tavallaan japanilaistenkin piirrosten (kuvissa on yksi esimerkki).  Oman aikamme kuvasto on jo niin ylierotisoitunutta, että  se efekti taitaa olla jo pudonnut pois.