Sallin itselleni pienen poikkeuksen kirjoittaa muustakin kuin kuvataiteesta. En tee sitä siksi, että Saara Turusen teokset olisivat tehneet minuun erityisen suuren vaikutuksen. Syitä on sen sijaan kaksi. Esikoisromaanin saama kritiikki ja sitä seurannut keskustelu on kiinnostavaa taiteesta kirjoittamisen näkökulmasta. Toiseksi olen äimistellyt niin kriitikoiden kuin tavallisten lukijoiden tapaa käsitellä kirjojen teemoja. Monessa kommentissa päähenkilöön on suhtauduttu täysin vakavissaan, innostuttu tai suututtu hänen edustamistaan arvoista. Itse luen kirjoja aivan toisella tavalla. Tosin jos täytyy olla joku aasinsilta kuvataiteeseen, niin kirjoissa on muutama kohtaus, joissa sitäkin sivutaan – ja tietyllä asenteella. Turusen kirjat eivät toki ole enää aivan tuoreita, mutta sallittakoon pieni jälkijättöisyys. Ja lupaan palata taas pian kuvataiteen pariin. Luen Hesarin…