-
Paljon melua tyhjästä
Hanna Kuuselan kirjoittama pamfletti Kollaboraatio – Yhteistekijyys nykykirjallisuudessa ja taiteessa käsittelee myös kuvataidetta, joten siihen oli pakko tutustua. Kirjasta aiemmin julkaistuissa artikkeleissa tuntuivat menneen käsitteet sekaisin, mikä lisäsi kiinnostusta tutustua alkuperäiseen tekstiin. Kyseessä on tosiaan pamfletti eikä tietokirja, vaikka Kuusela on akatemiatutkija Tampereen yliopistossa. Ollakseen tutkija, ja vielä mediaan erikoistunut, Kuusela hämmentää yllättävillä seikoilla: hän on jatkuvasti itsensä kanssa eri mieltä, ja lähteiden käyttöä voi kuvailla jopa villiksi. Tutkimuksista on kelvannut mukaan vain se, mikä tukee Kuuselan omia intressejä. Edellisen kerran hän oli esillä Huipputuloiset – Suomen rikkain promille haastattelukirjan tiimoilta, joka oli tärkeä yhteiskunnallinen puheenvuoro. Kapitalismi huiputtaa tyhjillä lupauksilla Kuuselan teesit voi tiivistää seuraavasti: Taiteessa on menossa yhteisöllisyyttä ja yhteistekijyyttä, kollaboraatiota, korostava…