-
Valokuvan ja maalauksen suhteesta
Päätoimittaja on patistellut päivittämään blogia, kun edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo viikkoja. Kysyin, voisinko välillä kirjoittaa muutakin kuin ajankohtaisesta näyttelystä. Päätoimittaja – hän on hyvä tyyppi! – lupasi, että voin kirjoittaa ihan mistä aiheesta vain. Niinpä tuumin, jospa pohdiskelisin hiukan valokuvan ja maalauksen välistä suhdetta. Samalla voisin sivuta muutamaa ajankohtaista näyttelyäkin. Olen kuullut lukuisia kertoja, kuten varmasti moni muukin, toteamuksen maalauksesta: onpa hieno, melkein kuin valokuva! Ja toisaalta sitten valokuvasta voidaan sanoa: onpa hieno, melkein kuin maalaus! Tietysti kukaan kulttuurin harrastaja ei tuollaiseen sorru… Silti minulle erityisen kiinnostavaa on pitkään ollut tuo rajapinta, jolla tietyt maalarit ja valokuvaajat leikittelevät. Se ei tietenkään ole sinänsä uutta, sillä tuo harmaa alue on ollut…
-
Vuoden ensimmäinen galleriakatsaus
Taidehiippari on jälleen palannut harhailemaan kuvataiteen poluille pienen joulutauon ja muiden kiireiden jälkeen. Gallerioiden vuosi käynnistyi hiukan eritahtisesti, mutta nyt ovat kaikki ehtineet jo avata näyttelynsä. Aloitetaan pieni katsaus vaikka Forum boxista Camilla Vuorenmaan Areena-näyttelyllä. Tällä kertaa aiheena on sirkus; Camillalla on tapana hakea aiheita tällaisella ”etnografisella” menetelmällä jotain yhteisöä seuraamalla. Sirkus on aiheena vaikea, koska sitä on käytetty paljon ja siihen liittyy huimasti kaikenlaisia stereotypioita. Täytyy tässä sivumennen mainita, että vuosia sitten eräs hyvä ystäväni sai kesäduunin sirkuksen teltanpystyttäjänä. Tuoreelle ylioppilaalle siinteli mielessä proosallinen seikkailu pitkin kesäistä Suomea. Arki oli kuitenkin toista. Vaihtuvilla paikkakunnilla edessä oli aina sama pystytys- ja purkamishomma, siinä välillä rankkaa fyysistä työtä eläinten hoitamisessa ja vaikka…
-
Marila ja Lavonen gallerioissa
Galleriarintamalla merkittävä uutinen oli Galerie Frosblomin ja ruotsalaisen Lars Bohman Galleryn yhdistyminen. Nähtäväksi jää, miten asia näkyy konkreettisesti. Kansainvälisyys kuitenkin paranee ja varmistanee jatkossakin merkittävien taiteilijoiden näkymisen meikäläisilläkin markkinoilla – ja toivottavasti auttaa myös suomalaisten taiteilijoiden kansainvälistä uraa. Nyt esillä on Heikki Marilan (s. 1966) uusia, viimeisen vuoden aikana syntyneitä maalauksia. Tuotteliaana taiteilijana Marila on tosiaan ahkeroinut: sarjan töitä on viitisenkymmentä. Se on merkinnyt jännää järjestelyä galleriassa: ripustus vaihtuu viikottain, esille tulee uusia töitä ja osa vaihtuu. Aiheena maalauksissa on kansalaissota, joka on koskettanut myös Marilan omaa sukua. Isojen maalausten pohjana on ajan valokuvia ja vankileirien traagisista tapahtumista ammentavia vaikutteita. Töissä on siis sekä perheen henkilökohtaista että yleistä historiaa. Studiossa…
-
Pikakommentit galleriakierrokselta
Täytyy tällä kertaa kirjoitella vain lyhyet kommentit kiinnostavimmista näyttelyistä, sillä kevään muu anti painaa kohta päälle. Kevään tapahtumia ovat valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttelyt ja muutakin kiinnostavaa on luvassa. Aloitetaan kommentit A:sta eli Ailan taidegalleriasta, joka esittelee vasta kolmannen näyttelynsä. Nyt kyse on Imaginarium – Kuvan henki -kutsunäyttelystä. jossa Kuvataideakatemian opiskelijat kohtaavat alumnit. Mukana on 15 taiteilijaa. Kuratoinnista vastaa Ville Laaksonen. Osa tekijöistä oli siis ennestään tuttuja, toiset eivät. Asetelma tuntui kiinnostavalta, valitettavasti näyttely ei yllä näihin odotuksiin. Suurin pulma on se, että Katajanokan jugendtalossa oleva galleria on tiloiltaan haasteellinen tällaiselle näyttelylle. Mukana on paljon teoksia ja useita varsin kookkaita. Ripustus on ollut vaikea, eikä se kaikilta osin toimi. Sellaisten jännitettä kuin…
-
Elina Brotherus, Janne Räisänen ja muuta ajankohtaista
Suhteeni Elina Brotheruksen töihin on ollut pitkään varsin kaksijakoinen. Hänen välineen hallintansa on suvereenia ja pidän hänen vanhan koulukunnan otteestaan. Tekninen taituruus on valokuvassa keino tehdä haluamaansa jälkeä, eikä se silti taitavalla kuvaajalla hallitse tekemistä. Tässä Brotherus onnistuu. Myös hänen tuotannossaan toistunut liikkuminen maalaustaiteen kuvakielen ja valokuvan rajamaastossa on kiinnostanut, joskin kuvat ovat toisinaan yllätyksettömiä. Brotherus on samoin paneutunut kuvan tekijän ja mallin suhteeseen, vaikka onkin itse isossa osassa tuotantoaan kuviensa malli. Näin on myös Heinolla esillä olevassa uudessa näyttelyssä Les Femmes de la Maison Carré. Se on kuvattu toukokuussa 2015 Alvar Aallon piirtämässä talossa Ranskassa. Ateneumin taidemuseon johtaja Susanna Pettersson, joka toimi aiemmin sekä Alvar Aalto -säätiön että Alvar…