Reima Nevalainen ja poimintoja gallerioista
Reima Nevalainen valittiin juuri Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Forsblomille on koottu sen myötä muutaman teoksen näyttely, joka kannattaa käydä katsomassa. Viimeksi hänellä oli isompi näyttely samassa galleriassa vuosi sitten. Nevalaisen kollaasimaalausten tyyli on omaleimainen ja murjotuissa ihmishahmoissa on erikoista kiehtovuutta. Värimaailma on maanläheinen, mutta hän saa siitä irti hyvin tehoja. Musta on usein vahvasti esillä.
Forsblomin isossa näyttelyssä esillä on Per Kirkeby, 77-vuotias tanskalainen akateemikko, eräänlainen renessanssihahmo. Hän on tehnyt mittavan elämäntyön kuvataiteilijana mutta tunnetaan myös kirjailijana ja elokuvantekijänä. Hänen töitään on nähty merkittävissä museoissa ympäri maailman ja häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä elossa olevista eurooppalaisista kuvataiteilijoista. Huomattava tapaus siis saada nähtäväksi hänen teoksiaan! Esillä on nyt sekä veistoksia että maalauksia, 80-luvulta viime vuosiin. Kun Kirkeby tunnetaan parhaiten vahvasta värimaailmastaan, niin uusissa maalauksissa ote on toisenlainen. Kirkeby maalaa ns. masoniitille eli eräänlaiselle kovalevylle. Mustan pohjan ja liidun tai neonväreihin taipuvan värimaailman yhdistäminen on nyt tyypillistä, tosin ollut käytössä jo aiemminkin. Siinä missä hänen aikaisempien töidensä kolorismi oli kuin seikkailu, niin uusimmat maalaukset eivät minun silmissäni oikein lähde lentoon. Myöskään mustat pronssiveistokset, jotka ovat 80-luvulta, eivät saaneet minua innostumaan. Geologin koulutuksen saanut taiteilija on ammentanut sen mukaisesta aihepiiristä, joka on ajaton ja hallitsee hän materiaalinsa. Tylsiä möykyt silti ovat. Maalausten hinnat ovat luokkaa 85 000 €, pienen pronssiveistoksen saisi keskiluokkaisen auton hinnalla.
Johanna Ehnroothin uusissa töissä on samoja elementtejä kuin aiemminkin, eli ne liikkuvat abstraktin ja esittävän rajamaastossa. Väreiltään rohkeissa töissä on oma, tunnistettava tyyli ja hioutunut tekniikka. Työt ovat enimmäkseen öljymaalauksia, mutta otteessa on samaa herkkyyttä kuin Ehnroothin aiemmin paljon käyttämissä pastelleissa. Melkein tavaramerkiksi muodostuneita sermejäkin on mukana.
Galleriakierroksella oli pari muutakin kiinnostavaa näyttelyä. Galleria Huuto Uudenmaankadulla esittelee Kirsti Tuokon Tyttölapsia. Maalauksissa on omaleimainen tekniikka: ne on maalattu pleksille ja suurelta osin vielä takapuolelle. Tuokko on syntynyt -43 mutta jatkaa edelleen aktiivisesti maalaamista. Kuvassa Party Girl.
Kulman takaa Galleria Kajasteelta täytyy poimia mukaan valokuvanäyttely, ei tosin välttämättä kiinnostavimpana näyttelynä mutta valokuvan edustajana. Aqua Aura on italiainen taiteilijanimimerkki, joka yhdistää töissään mikroskooppikuvia solutason ilmiöistä luonnon elementteihin, kuten kukkiin. Kookkaat alumiinille tulostetut ja kookkaissa kehyksissä olevat kuvat luovat oman todellisuutensa. Photoshop on tärkeä työkalu. Kuvassa The Net #2.
Caj Bremerin pieni näyttely Lasipalatsin näyttelytilassa esittelee toisenlaista valokuvaa. Kuvajournalismin grand old man on uudistunut vanhoilla päivillään, jos 86-vuotiasta voi sellaiseksi nimittää. En yleensä ole kovin innostunut maalauksia tai grafiikkaa jäljittelevästä valokuvasta: valokuvalla täytyy olla oma kielensä. Bremerin kuvat ovat kuitenkin todella hienoja, selvästi valokuvia mutta ottavat lainoja muustakin kuvataiteesta (alla vasemmalla). Kuvat on tulostettu ohuelle japanilaiselle kozo-paperille, joka on Gary Wornellin monivuotisen kehitystyön tulos. Tämä riihimäkeläinen valokuvataiteilja on alunperin lähtöisin Kanadasta ja on huippu valokuvien vedostamisessa.
Helsinki Contemporary esittelee Sanna Kanniston jännittävät lintukuvat (alhaalla oikealla), joissa rengastettavat muuttolinnut on kuvattu tahallisen keinotekoisessa studiomiljöössä. Kuvat tutkivat mielenkiintoisesti luontokuvan traditioita. Kanniston työt ovat saaneet paljon tunnustusta ja olleet runsaasti esillä, joten ei niistä tässä kohtaa enempää. Sinänsä ne ansaitsevat kyllä huomionsa.
