Pikakommentit galleriakierrokselta

Täytyy tällä kertaa kirjoitella vain lyhyet kommentit kiinnostavimmista näyttelyistä, sillä kevään muu anti painaa kohta päälle. Kevään tapahtumia ovat valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttelyt ja muutakin kiinnostavaa on luvassa.

Aloitetaan kommentit A:sta eli Ailan taidegalleriasta, joka esittelee vasta kolmannen näyttelynsä. Nyt kyse on Imaginarium – Kuvan henki -kutsunäyttelystä. jossa Kuvataideakatemian opiskelijat kohtaavat alumnit. Mukana on 15 taiteilijaa. Kuratoinnista vastaa Ville Laaksonen. Osa tekijöistä oli siis ennestään tuttuja, toiset eivät. Asetelma tuntui kiinnostavalta, valitettavasti näyttely ei yllä näihin odotuksiin. Suurin pulma on se, että Katajanokan jugendtalossa oleva galleria on tiloiltaan haasteellinen tällaiselle näyttelylle. Mukana on paljon teoksia ja useita varsin kookkaita. Ripustus on ollut vaikea, eikä se kaikilta osin toimi. Sellaisten jännitettä kuin toivoin, ei juuri syntynyt. Ahtaallakin ripustuksella löytyy toisinaan kiinnostavia näkökulmia, mutta joskus se tuntuu myös ahtamiselta. Toki siellä on kiinnostavia teoksia – ja toisaalta myös sellaisia, jotka eivät itseäni puhutelleet. Kannattaa kuitenkin ilman muuta käydä vilkaisemassa ja toivottaa Aila tervetulleeksi galleriakentälle. Paikalle pääsee kätevästi nelosen sporalla. Vasemmalla Riikka Salmisen Obscura ja oikealla Tamara Piilolan Forvermore.

Jos Viljami Heinonen (s.1986) olisi kuvalaisia, niin hän ehkä olisi tuossa Ailan näyttelyssä mukana. Viljami on kuitenkin valmistunut Kankaanpään taidekoulusta. Hän oli mukana Nuoret 2015 -näyttelyssä Taidehallissa ja oli yksi kiinnostavimmista siinä porukassa. Myös tm-gallerian uusi näyttely on jännittävä. Katastrofikuvaston ja ahdistusten leimaamat maalaukset on rakennettu kollaasimaisiksi ja niiden pinnalla on eräänlainen materiaalien taistelu, jossa spraymaalien räikeä väri leimahtaa esiin. Heinosta on kutsuttu informalistiksi, ja eihän luokittelussa ole mitään sinänsä pahaa. Teoksista löytyy kyllä tyylisuunnan tunnusmerkkejä, toisaalta myös monia aikalaistaiteen keinoja. Heinonen kuuluu niihin taiteilijoihin, joiden ilmaisu on minusta virkistävää ja omaleimaista. En silti voi sanoa suoranaisesti pitäväni sellaisella lämmöllä hänen töistään, kuten joidenkin suosikkieni.

Anita Jensen (s.1957) kuuluu niihin, joiden töistä pidän todella paljon. Ostin hänen grafiikkaansa ensimmäisen kerran jo vuosikausia sitten. Hänen valokuvagrafiikkansa ovat teknisesti viimeisteltyjä, joka merkitsee ennen kaikkea ilmaisun pystyvän käyttämään välinettä suvereenisti. Japanin kulttuuriin ja kuvastoon nojaavat työt ovat sisäistyneitä ja löytävät orientin tyylin vivahteita olematta kopiointia. Hienovaraisen takaa kurkistaa myös groteskia, kauneudessa löyhähtää katoamisen lemu. Taiteen tekemisen ohella hän myös opettaa taidegrafiikkaa Taideteollisessa korkeakoulussa. Töitä on useammassa suomalaisessa museon kokoelmassa kuin ehkä kenelläkään muulla. Harvoin muuten pressikuvat on paketoitu niin tyylikkäästi kuin nyt: taidekortin mukana on japanilaisen minimalistinen usb-muistitikku. Tämä uusi näyttely Galleria G12:ssa oli minulle hieno elämys.

Mainitaan vielä Teija-Tuulia Aholan näyttely Galleria G:ssä. Elysium näyttelyn nimenä viittaa kreikkalaisen mytologian paikkaan, jossa eletään ikuista kevättä asukkeinaan jumalia ja jumalattaria. Teoksissa on käytetty erilaisia lehtimetalleja: kultaa, messinkiä, hopeaa, alumiinia ja palladiumia. Yltiöpäinen koristeellisuus ja heijastavat pinnat tekevät maalauksista lähes melkein liian imeliä – mutta toisaalta niissä on uhkeaa elävyyttä ja ne muuttuvat ympäristön mukaan. Valo tekee niiden varsinaisen olemuksen. Minulle tuli mieleen myös Klimtin tekniikoita, joskin aiheet ovat erilaisia. Kankaanpään taidekoulusta valmistunut taiteilija tekee nykyään paljon julkista taidetta.

Eikä sovi unohtaa Topi Ruotsalaisen näyttelyä Galleria Heinossa. Hän on ennenkin maalannut ihmisiä tilanteissa, jotka saavat tarkastelemaan hetkeä jollain lailla uudesta näkökulmasta, ohikiitävyyden kautta, perimmäisen olemuksen pulpahtaessa esiin ja huumorin taittaessa ajatuksen. Nyt teemaan on tullut oman lapsen myötä tuokin isin leikkimiseen keskittyvä elämänpiiri. Maalausjälki on tuttua, huumori jyllää edelleen. Aivan kärkinäyttelyihin hänen kohdallaan en tätä nostaisia, vaikka pidänkin monista hänen töistään. Hauska lisä on älypuhelinsovelluksella avautuva täydentävä sisältö. Tällaista varmaan näemme jatkossa lisääkin.

AMA Galleriassa on Jaakko Mattilan teknisesti upeita teoksia. Mukana on maalauksia, joissa öljymäisesti valuvat ja pirskahtelevat väripinnat luovat vahvoja tunnelmia. Näissä töissä on myös yksityiskohtia, jotka löytyvät tarkemmin katsoessa. Toinen teosryhmä ovat eräänlaisia opitisia illuusioita luovat akvarellit. Taiteilja on oikeastaan erikoistunut teknisiin kokeiluihin, joista osa on minusta erittäin kiinnostavia, toisinaan taas menee jopa itsetarkoituksellisen virittelyn puolelle. Arvostan kuitenkin kaikkiaan suuresti teknistä osaamista ja halua löytää ilmaisulle uusia keinoja. Parhaimmillaan silloin syntyy ainutlaatuista taidetta, vaikka osassa varsinainen ilmaisu jäisikin ikään kuin sivuosaan. Näissäkin töissä on useammalla katsomisella aina uusia mielleyhtymymiä tarjolla.