Kiasman uudet näyttelyt: otteita kokoelmasta ja Choi Jeong Hwa

Kiasman kone pyörähtää perjantaina 22.4. täyteen vauhtiin, kun kaksi uutta näyttelyä avautuu Neton ja Ruscican rinnalle. Vaikka Choi Jeong Hwa on tunnettu kansainvälinen nimi, niin minua kiinnosti enemmän kokoelmien esittely. Vaikka Kansallisgallerian hankinnat ovat netissä nähtävissä, on silti hauskaa nähdä mitä on kertynyt. Ja toiseksi uteliaisuus herää siitä, miten teokset on saatu esille.
Kokoelmanäyttelyn teema on kosketus ja nimen sijasta sille on annettu tunnukseksi kuva:

Mukana on 27 taiteilijaa eli: Malin Ahlsved, Petri Ala-Maunus, Roma Auskalnyte, Niran Baibulat, Saara Ekström, Brian Eno, Anna Estarriola, Rotimi Fani-Kayode, Sigurdur Gudmundsson, Katriina Haka, Jenni Hiltunen, Jouna Karsi, Sari Koski-Vähälä, Juul Kraijer, Tuomas A. Laitinen, Olli Lyytikäinen, Nabb+Teeri, Jaakko Niemelä, Pekka Niskanen, Anna Retulainen, Hanna Saarikoski, Carolina Sandell, Christian Skeel & Morten Skriver, Nestori Syrjälä ja Anna Tompuri. Mukana on siis runsaasti meikäläistä nykytaidetta seuranneelle tuttuja nimiä. Löytyy näyttelystä myös edesmennyt Olli Lyytikäinen, joka on jälleen esillä Amoksellakin. Tällaisen ryhmänäyttelyn hienous on siinä, että kävijänä on eräänlaisella löytöretkellä: koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee eteen. Haasteena on löytää ripustuksessa sellainen tasapaino, jossa myös pienet ja herkät, hauraat teokset saavat sijansa. Tämä on erityisen pulmallista nykytaiteen värikkyyden, koon ja usein myös äänekkään luonteen vuoksi. Temaattisesti yhdistäviä tekijöitä on oikeastaan turha hakea, eikä niistä löydykään kantavaa jännitettä. Näyttelykierroksen draamankaari toimii ihan hyvin, vaikka muutamat teokset ahmaisevat huomion. Heti ensimmäisenä on Anna Estarriolan kolme teosta. Hän kuuluu suosikkeihini; teokset ovat monitulkintaisia, mielikuvituksellisia, yllättäviä ja erikoisella tavalla intiimin henkilökohtaisia. Olin nähnyt nämä teokset aiemminkin ja tuntui kuin olisi nähnyt jälleen vanhan ystävän. Pidin kovasti aikoinaan myös Petri Ala-Maunuksen näyttelystä – hän on ainoa maalari tässä joukossa. Saara Ekströmin siannahoille tehdyt tatutoinnit jäävät mieleen. Hän on todella tutustumisen arvoinen tekijä. Christian Skeelin ja Morten Skriverin Babylon koostuu ruukuista, joissa on tuoksutiivisteitä eli hiukan poikkeava aisti käytössä. Nabb+Teerin videoteos on kurkistus tekijän (tai tekijöitten) prosessiin: materiaali on hylättyjen ideoiden roskiksesta. Heidät nimettiin 2014 Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Pekka Niskasen videoteos, joka yhdistää Myanmarissa ja etelänavalla koostetun materiaalin, on vangitsevan kiinnostava ja rakentunut monenlaisten sattumien kautta. Moni muukin teos jäi raksuttelemaan mieleen. Aivan kaikki työt eivät ensimmäisellä käynnillä hiertyneet ajatuksiin, mutta niinhän käy yleensäkin. On tämä hyvä katsaus siihen, missä mennään. Kun valtaosa on suomalaisia tekijöitä, niin meikäläinen taideskene korostuu. Olisin tehnyt ehkä valintoja enemmän kansainväliseen suuntaan – siis siinä mielessä, että hankinnoista olisi ymmärtääkseni löytynyt oivallisia vertailukohtia. Niille on todennäköisesti kuitenkin suunnitteilla esillepano jonkun toisen näyttelyn yhteydessä. Suunnittelun aikajänne on meille maallikoille näkymättömän pidempi, joten ei siitä moitetta sinänsä. Mukana on useita videoteoksia, installaatioita, valokuvaa – eli nykytaiteen tekniikoita aika monella tavalla.

Kuvien taiteilijat ylhäältä alaspäin: Anna Estarriola, Nabb+Teeri, Petri Ala-Maunus, Saara Ekström, Tuomas A.Laitinen, Jenni Hiltunen ja Jaakko Niemelä

Choi Jeong Hwa (s. 1961) on eteläkorealainen nykytaiteen julkkishahmo ja varsinkin kotikonnuillaan varsin merkittävä taiteilija. Hän on tunnettu arkisten muoviesineiden hyödyntämisestä taiteessaan. Täälläkin hän kiersi näyttelyä rakentaessaan kirppareita ja kierrätyskeskuksia. Hän korostaa arjen kauneutta ja värikkyyden tuomaa iloisuutta. Soulin suurkaupungin olemus välittyy teoksiin, ja myös perinteistä ammentava muotokieli ja usein käytetyt esineetkin ovat yhdistelmä uutta ja vanhaa. Hän tekee paljon töitä designerinä arkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun parissa, on luomassa tapahtumia ja vaikka mitä. Useat teokset maailmalla ovat valtavan suuria ja tilaa hallitsevia, ja sama toistuu hiukan pienemmässä mittakaavassa Kiasmassakin. Kuuden teoksen näyttely on enemmänkin kurkistus hänen taiteensa maailmoihin. Kun teoksissa koskettaminen ja arkisuus ovat osa kokonaisuutta, niin Neton tapaan taide on myös lapsille helposti lähestyttävää. Vaaleanpunainen puhallettava possu on yksi esimerkki hänelle tyypillisestä teoksesta, sillä näitä ilmapallomaisia töitä häneltä löytyy useita. Itse koin, että tämä näyttely on myös ikään kuin seikkailukierroksen osa ja hauska sellaisena.
Taiteilija itse ei pressitilaisuudessa juuri teoksistaan kertonut, eikä osaa paljoakaan englantia. Tulkki tiivisti oleellisen. Arvostan kykyä säilyttää lapsenomainen suhde omaan luovuuteen ja maailmaan, ja onhan taustalla myös tradition ja esimerkiksi muovin käytön kaksijakoisuuteen liittyviä näkökulmia. Choi pitää muovia hienona ja käytännöllisenä materiaalina, mutta haluaa kiinnittää huomiota sen haittoihin mm. merissä. Juhlaviikkojen osana myöhemmin Helsinkiiin tuleva teos keskittyy tähän. Joiltakin osin mieleen tuli myös Ai Weiwei siinä mielessä, että aasialaisen muotokielen kaiut ovat edelleen havaittavissa mutta ne ovat muokkautuneet melkoisen kauaksi. Ei tästä näyttelystä itselleni jäänyt juuri mitään pureskeltavaa myöhemmäksi. Tuossa alla olevassa Kiefer-kommentissa on linkki Guardianin artikkeliin, jossa on keskustelua nykytaiteen olemuksesta. Tällainen kepeys jakaa varmasti mielipiteitä.