Hämeenlinnan taidemuseo: Oma tahto ja Modernin monet kasvot

Hämeenlinnan taidemuseo esitteli edellisessä näyttelyssään Ahtilan ja Taanilan videotaidetta, oivallinen kokonaisuus oli haastava mutta hienio. Nytkin on tarjolla mainiot näyttelyt. Pidän museon tiloista, sillä olympiavuonna 1952 avattu rakennus on sopivan kokoinen erilaisille näyttelyille, ei liian kolossaalinen mutta silti monipuolinen. Rakennus on itse asiassa Engelin 1837 suunnittelema viljamakasiini. Museon toinenkin rakennus, ns. Lohrmanin makasiini, on historialtaan kiinnostava: sen on suunnitellut valtionarkkitehtina Engelin seuraaja, Ernst Bernhard Lohrmann 1852. Engelin harkitun juhlavaan ja puhdaspiirteiseen tyyliin verrattuna se on arkisempi. Kun taiteenkerääjät Henna ja Pertti Niemistö tekivät päätöksen nykytaiteen kokoelmansa sijoittamisesta Hämeenlinnaan, kaupunki saneerasi makasiinista uuden museotilan. Muutostyöt toteutettiin arkkitehti Hannu Kiiskilän suunnitelmien mukaisesti 1995 alkaen.

Oma tahto -näyttely esittelee neljän taiteilijan töitä: Ilari Hautamäki (s.1983), Sami Havia (s.1982), Kati Lehtonen (s.1979) ja Kim Somervuori (s.1975) ovat kaikki opiskelleet samaan aikaan Kuvataideakatemiasta ja valmistuneetkin yhtä aikaa 2011, paitsi Somervuori 2012. Näyttelyn on kuratoinut Veikko Halmetoja, joka on tällä hetkellä siinä hommassa hyvin työllistetty. Somervuori on Veikon oman ARTag Galleryn taiteilijoita, mutta sitä ei kai voi pitää kotiinpäin vetämisenä. Ala on niin pieni, että roolit ovat väistämättä päällekkäisiä. Kuratointi ei ole lähtenyt erityisesti törmäyttämään teoksia ja luomaan jännitteitä sitä kautta, mutta keskinäisiä viitteitä siitä löytyy ja tiloja on käytetty mukavasti. Mukana on sekä vanhempia että uudempia teoksia, joten myös kehityskaarta on nähtävissä. Näyttelyinfossa kerrotaan, että yksi teema on maalaamisen ja piirtämisen rajojen hakeminen. Varmasti näinkin, tosin löysin itse muitakin näkökulmia, kuten abstraktion ja esittävyyden rajamaaston. Myös karhean spontaanin ilmaisun ja huolellisen, suunnitelmallisen maalaamisen välillä teokset liikkuvat kiinnostavasti. Värien käyttö on vahvaa, tosin Lehtosella mustavalkoiset maiseman ruutuihin jakavat tai pisteistä koostuvat työt pelaavat muilla keinoin. Pistemaalaukset tuovat mieleen hiukan Kujasalon konstruktivismin tai Damien Hirstin ”spot paintingit”. Näyttely on siinä mielessä vasinkin jännittävät, että kaikki taiteilijat ovat jo luoneet nimeä ja ennen kaikkea vahvan oman äänen. Minusta oli hauska peilata heidän tuotantoaan taaksepäin ja samalla nuorempien polvien tekijöihin. Hautamäki nähtiin myös Taidehallin Nuoret 2015 näyttelyssä, josta löytynee blogin uumenista joku kuvakin hänen työstään.

Yleisnäkymä näyttelystä perällä Kati Lehtosen teos, Kim Somervuoren Omakuva ja niiden alla pari Sami Havian työtä.

Lehtonen ja Hautamäki

Somervuoren installaatio ja maalaus

Modernin monet kasvot on kiinnostava katsaus suomalaisen modernismin erilaisiin teemoihin. Aikajänne ulottuu 1910-luvulta aina jälleenrakennuksen vuosiin 50-luvulla. Näyttely on kuratoitu museon omin voimin, mutta olisi ollut kiinnostavaa nähdä mitä Timo Valjakka olisi tästä poiminut. Hänen erikoisalaansa on tuo kokonaisuus. Näyttelyssä on teemoittain melko runsaasti teoksia ja kuten silloin paljon tehtiin, maalaukset ovat melko pienikokoisia. Taidehistoriallisesti näyttely tarjoaa kurkistuksia, vaikka se ei ole jännittävämpiä retkiä modernismin teemaan. Mukana on joitakin nimekkäitäkin maalareita, mutta varsinaiset yleisömagneetit puuttuvat. Toisaalta runsas tuntemattomampien tekijöitten joukko antaa ehkä jopa paremmin kuvan siitä, millaista taisetta noina vuosikymmeninä tehtiin. Värin käyttö on yksi asia, jota kannattaa seurata. Hillityn paletin aika ei minusta ollut kauhean innostava. Toki aihepiirienkin valinnat ovat tärkeä teema. Oma käyntini jäi hiukan pikaiseksi, koska aikaa vierähti päärakennuksen näyttelyssä ja sielläkin itse asiassa turhan vähän näyttelyn kiinnostavuuteen suhteutettuna. Modernismin esittelyssä on teoksia pienessä tilassa melko paljon, mikä vaatii oman sulattelunsa. Kun näyttely on auki lokakuulle saakka, niin kannattaa ilman muuta se katsastaa. Kesällä museossa avautuu Ester Heleniuksen näyttely, joka jatkaa kesäaikaan sijoittuvaa tunnettujen ja suurta yleisöä ehkä puhuttelevien näyttelyiden sarjaa koloristisilla kukkamaalauksilla (ja toivottavasti muullakin).