Uutiset

  • Uutiset

    Kysymyksiä julistekilpailun tuomaroinnista

    Osallistuin kesäkuussa Lapinlähden Lähteen lanseeraamaan julistekilpailuun, jossa puolustetaan sairaala-alueen säilyttämistä nykyisellään. Eli halutaan pitää kiinteistösijoittajien suunnitelmat sieltä pois. Kannatan asiaa, olen pitänyt sitä erittäin tärkeänä, ja koska myös graafisella suunnittelulla leikittely kuuluu harrastuksiin, tuli lähetettyä kisaan useita ehdotuksia. Tavoite oli saada joku oma juliste 24 parhaan joukkoon. Lähettelin aluksi ideoita, joita en työstänyt lopulta kovin pitkälle. Ne eivät toteutusvaiheessa enää tuntuneet aivan parhailta, mutta kun olin tehnyt, niin laitoin eteenpäin. Näihin tuli myöhemmin kuittaus, että eivät pärjänneet. Sen sijaan ne ehdotukseni, joita itse pidin parhaimpinani, eivät koskaan saaneet vastausta. Koska tuohon vastaamattomuuteen liittyy juuri ajallinen piirre (ensimmäisiin meileihin tuli kuittaus, myöhempiin ei), minua on jäänyt kalvamaan ikävä tunne: mahtoivatko työni…

  • Uutiset

    Kuinka monta tähteä? Kritiikki kritiikin kritiikistä

    Yle esitti juuri Femkanten Medialta ostamansa tunnin mittaisen ohjelman, jonka aiheena on taidekritiikki. Sen toimittajina ovat työskennelleet Anna Cadia ja Laura Friman, joka myös juontaa. Ohjaaja on Lauri Tamminen. Kriitikkona aihe on tietenkin enemmän kuin vain kiinnostava. Pohdin arvioidessani ohjelmaa tässä samalla kritiikin kirjoittamisen tilaa ja haasteita. Kun suunnitellaan dokumenttia tai reportaasia jostain aiheesta, valitaan joku katsojan mielenkiintoa kannatteleva jännite. Sen varaan voi rakentaa eräänlaisen draaman kaaren tai vuoropuhelun, vastakkainasettelun kenties. Tässä sellaiseksi on otettu kysymys, pitääkö kriitikon olla ilkeä. Ja sen pohjustukseksi on otettu kaksi jo edesmennyttä Hesarin kriitikkoa, Jukka Kajava ja Seppo Heikinheimo. Toimittaja Friman kertoo lukeneensa ”kritiikkejä niin kauan kuin muistaa”, mutta arvelee mahtaako juuri muut sitä…

  • Uutiset

    Feature – Kirjoittamisen mestarikurssi

    Tämän tekstini kirjoittaminen pohjautuu joukkoon perin ristiriitaisia tunteita. Aluksi olin vain utelias: kyseessä on itselleni läheinen aihe, josta opin mielelläni lisää. Pian seurasi hämmennys. Eikö aiheesta irtoa tosiaan parempaa, täsmällisempää ja innoittavampaa tekstiä! Ja tästä seurasi sitten myös kiukkua. Onneksi oli sentään ilonaiheitakin. Tunnustetaan heti yksi synti lisää. Näppiksen ääreen ajoi kilpailunhalu, näyttämisen vimma eli hinku osoittaa olevani ehkä jopa paremmin perillä aiheesta kuin ainakin muutamat tekijöistä . Feature – kirjoittamisen mestarikurssin ovat toimittaneet kolme kokenutta toimittajaa, ja kirja sisältää 16 esseetä tai lyhyempää tekstiä featuren kirjoittamisesta. Kuulostaa siis juuri opukselta, joka kiinnostaa muitakin toimittajia kokeneesta keltanokkaan. Maallikko sen sijaan kysyy heti, minkä ihmeen featuren kirjoittamisesta on kyse. Eikä kysymys…

  • Uutiset

    Anu Silfverberg: Sinut on nähty

    Ilahduin kovasti huomattuani taannoin Anu Silfverbergin kirjoittaneen teoksen, jonka kerrottiin sisältävän terävää elokuva-analyysiä. Kaltaiselleni harrastajalle sellainen on aina kiinnostavaa. Kirja oli erittäin suosittu: sen saaminen kirjaston varauksien kautta kesti kuukausitolkulla. Nyt vihdoin oli myös aikaa purkaa suurta pettymystäni sisältöä kohtaan. Etenkin pohdiskeluna elokuvista se on kovin vaatimatonta tasoa. Avatessani kirjan totesin, ettei se sisällä sisällysluetteloa, lähteistä puhumattakaan. Odotettavissa oli siis löyhää tekstiä aiheesta toiseen. Ja näin myös kävi. Kirjan yhtenä lähtökohtana oli metoo-ilmiö, joka laveni yleisemmäksikin pohdinnaksi sukupuolesta ja sen näkymisestä kulttuurissa. Silfverberg ottaa tutun ja kovin helpon tavan käsitellä sitä: oman persoonansa kautta. Henkilökohtaisuudella voi luoda lukijaan välittömän, avoimelta vaikuttavan kontaktin. Toisaalta se on myös tapa väistää joskus vaivalloistakin…

  • Uutiset

    Marin ja median paine

    Pääministerin juhlinnan aiheuttama kohu tiedotusvälineissä ja sosiaalisen median kanavissa on monella tapaa kiinnostavampi aihe kuin varsinainen tapahtuma. Kun on näitä tullut pohdittua, täytyy minunkin osallistua analysointiin. Kerrottakoon aluksi episodi reilun vuoden takaa. Julkaisin kuvaparin, jossa näkyi pääministerin reipas hoikentuminen kesän aikana. Siihen ei sisältynyt piilossakaan mitään arvostelua. Ihmettelin vain, onko kukaan muu kiinnittänyt asiaan huomiota, ja aprikoin miksi sitä ei ollut noteerattu julkisuudessa. Marin itse oli nimittäin julkaissut Instagramissa itsestään jo useita kuvia, joissa asia tuli esille. Tiesin toki syyn hoikistumiseen: hän oli aloittanut ankaran juoksuharrastuksen pitkän tauon jälkeen. Julkaisuni keräsi suhteellisen paljon kommentteja. Useimmissa minua syytettiin tarkoitushakuisesta kuvavalinnasta: mitään hoikentumista ei siis heidän mielestään ollut tapahtunut. Toiset syyttivät minua…