Anselm Kiefer Serlachiuksen Göstassa

Anselm Kieferin näyttely avautui jo syksyllä ja siitä lähtien käynti Mäntässä on ollut suunnitelmissa. Sopivaa hetkeä sinne ajamiseen ei ole löytynyt, joten nyt reilu viikko ennen näyttelyn päättymistä se oli pakko järjestää. Ja kannatti todella ajaa halki keväisen Hämeen! Kiefer (s.1945) on usein luettu abstraktin ekspressionismin, neo-ekspressionismin, edustajaksi, jonka töissä on paljon käsitetaiteen aineksia. Määritelmät kuitenkin kaventavat hänen teostensa moninaisuutta. Toki hän jo opiskeluaikana Joseph Beuysin johdolla imi käsitetaiteen ilmaisua. Georg Baselitz on ollut samoin tärkeä vaikuttaja. Sodan jälkeisessä Saksassa kasvaneelle Kieferille (tarkoittaa muuten mäntyä) tärkeäksi aiheeksi nousi suhde natsiajan historiaan, ja laajemminkin germaanisen historian kaareen perehtyminen avasi siihen uusia näkökulmia. Hän nousi julkisuuteen 70-luvulla teoksellaan, jossa kuvasi itseään eri puolilla Eurooppaa tekemässä natsitervehdystä; Miehitys -niminen teos herätti polemiikkia ja monet tulkitsivat sitä juuri päinvastoin kuin oli tarkoitus. Valokuvaus vaihtui Düsseldorfin opiskelujen myötä maalaamiseen ja teosten teemat täydentyivät mytologialla. Seuraavalla vuosikymmenellä Kiefer matkusteli paljon ja erityisesti Lähi-idän vaikutteet puskivat töihin. Juutalainen kabbala ja sen mystiikka sekä Egyptin visuaalisuus olivat tärkeitä ja edelleen näkyviä aiheita. Mukaan tulivat 80-luvulla uudet materiaalit, kuten olki ja tuhka, vaikka hän oli jo aiemmin käyttänyt veistosmaisissa töissään lasia ja metallia. Venetsian biennaalissa esiintyminen yhdessä Baselitzin kanssa teki Kieferistä maailmankuulun. Muutettuaan 90-luvulla Ranskaan, Barjaciin, on hänen töissä ollut yhä suurempi mittakaava. Studio on itse asiassa melkoinen kokonaistaideteos ja varasto kaikkine 36 000 neliön tiloineen (mittaluokasta saa käsityksen vertaamalla tuota vaikka Sanomataloon, joka on 38 000 neliötä). Se olisi melkoinen retkikohde…

Göstassa on esillä keräilijä Hans Grothen kokoelmista 30 teosta, jotka edustavat hyvin Kieferin tuotantoa. Suuret, yli seitsenmetriset, maalaukset ovat kuin näkökentän ja tajunnan täyttäviä maisemia. Röyhkeä, hurja impasto ja maalauksiin liitetyt esineet tekevät niistä lähes veistoksia. Kun aiheissa on paljon raamatun kertomusten teemoja, niin voisi kai puhua maalausten sakraalisuudestakin. Tällainen pyhän pysäyttävyyden tunnelma niiden edessä tulee jopa ateistille. Teosteksteissä on paljon viitteitä myös kirjallisuuteen ja historiaan, mikä tuo niihin oman viitekehyksensä. Kun monesti iso koko on itsetarkoituksellista ja älyllinen briljeeraus teosten viittauksissa tympeää, niin Kiefer välttää nämä. Hän käyttää usein samoja symboleja, kuten taivaan ja maan välisiä tikkaita. Tämäkään ei ei tee niistä ahtaiden tulkintojen uhreja, vaan avaa ajattelua moneen suuntaan. Otetaan tähän lainaus kuvassa olevan Jakobin uni teostekstistä: ”Vanhan testamentin kertomuksessa Jaakob lähti pitkälle matkalle enonsa Labanin luo. Illalla hän nukahti matkasta uupuneena ja näki unessa leveät, kirkkaat tikapuut, jotka johtivat maasta taivaaseen. Ylinnä seisoi Jumala, joka lupasi maan, jolla Jaakob makasi, lahjaksi hänelle ja hänen jälkeläisilleen. Tässä teoksessa tikkaita symboloivat auringonkukat, joka Kieferin kosmologiassa viittaavat aurinkoon ja yhdistävät usein maan ja taivaan sekä synnyttävät siemenillään uutta elämää maan päälle. Auringonkukkien tai oksien alla makaava mies edustaa monissa Kieferin teoksissa hänen omakuvaansa.”  Teoksen koko 435 x 255 senttiä. Vieressä pari lähikuvaa maalausten impastosta, joka on monin paikoin vähintään viisisenttistä.

Kieferistä voisi saada holokaustin, uskonnollisten aiheiden ja mytologian käsittelyn kautta ankaran ja tosikkomaisen kuvan. Katselin näyttelyn yhteydessä olevan videon ja netistä muutamia pätkiä, ja itse asiassa hän vaikuttaa paitsi humanistilta, niin myös leppoisan huumorintajuiselta. Suhde nykytaiteen kenttään on kuitenkin erilainen kuin monilla alan supertähdillä, jotka hänestä ovat antitaiteen tekijöitä, kuten Damien Hirst. Tässä on linkki yhteen hyvään artikkeliin The Guardianista.
Edellisestä käynnistäni Mäntässä oli niin pitkä aika, että vierailin samalla ensimmäistä kertaa myös runsaasti kehuja saaneessa uudessa lisärakennuksessa. Se on todella kaiken suitsusuksen ansainnut. Rakennus istuu maisemaan ja tarjoaa puitteet näinkin vaativalle taiteelle kuin Kieferin työt. Ravintolakin on hyvä, joten vierailun sekin puoli toimii. Suosittelen käyntiä, kun vielä ehtii 24.4. saakka.

Veistosten materiaali on usein lyijy.