Alec Soth Valokuvataiteen museossa

Valokuvataiteen museo ja Helsingin Juhlaviikot ovat onnistuneet saamaan nähtäväksemme Alec Sothin (s. 1969) Gathered Leaves -näyttelyn. Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Topi Lehtipuu on suuri Alec Sothin ihailija, ja itsekin valokuvauksen harrastaja. Juhlaviikot tekee yhteistyötä myös Taidehallin kanssa Niki de Saint Phallen näyttelyn osalta.

Alec on yksi puhutuimmista amerikkalaisista nykyvalokuvaajista ja monen alan ammattilaisen suuri suosikki. Kiertävän näyttelyn on kuratoinut Kate Bush, ei kuitenkaan se laulaja vaan Barbicanin entinen johtaja, joka on yksi valokuvauksen tunnettuja kuraattorinimiä. Tässä on linkki hänen ja Alecin keskusteluun näyttelystä: Photo London pressitilaisuus. Se on peräti kolmen vartin pituinen pätkä, eikä erityisen hyvin editoitu mutta asiaan vihkiytynyttä se kiinnostanee. Samalla youtubesta löytyy muitakin klippejä.
Neljästä valokuvasarjasta koostuva näyttely vie katsomaan amerikkalaisuuden olemusta monesta eri näkökulmasta. Americana on tietysti ollut suosittu kuvausaihe halki vuosikymmenten ja myös sen varjoisa puoli. Näissä kuvasarjoissa on kuitenkin tuoreutta ja emotionaalista latausta, jota harvoin näkee. Sleeping by the Mississippi oli sarjoista ensimmäinen. Siinä Alec liikkui kotiosavaltionsa Minnesotan ja läpi Yhdysvaltain virtaavan suuren joen maisemissa. Kolme vuotta kestänyt projekti oli henkilökohtaisestikin tärkeä, koska se johdatti valitsemaan kuvaamisen pitkäjänteisenä urana. Kun Steidl eli alan suuri kustajantaja julkaisi sarjan kirjana 2004 tuli Alec Sothin nimi kertaheitolla tunnetuksi. Niagara sarjan työstämisen suhteen oli siksi lisäpaineita. Suuri putous on Jenkeissä rakkauden vertauskuva ja Alec halusi katsoa, mitä tuon myytin arkipäiväiseen toteutumiseen kuuluu. Tämän sarjan julkisuuden ja taidemaailman itselle ristiriitaisten vaatimusten vuoksi Alec halusi paeta ahdistavaksikin kokemaansa tilannetta. Seuraavat peräti kuusi vuotta hän kuvasi survivalisteja ja ihmisiä, jotka ovat halunneet jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Ajelu pitkin Yhdysvaltoja oli myös henkilökohtainen prosessi, jota hän työstä välillä kotona studiossaan, siis työhuoneellaan. Tavoite oli lopulta tuottaa installaatiomainen kokonaisuus, ei pelkkiä isoja värikuvia. Broken manual tuo nähtäväksi sellaisen osan uuden mantereen elämää, joka täällä vanhalla mantereella on tuttu lähinnä joistakin elokuvista, niistäkin vain niukasti. Neljäs sarja Songbook kertoo kuvakieleltään 50-luvun uutiskuvien hengessä pikkukaupunkien elämästä.
Alec itse kertoi, että hänen kuviaan pidetään usein surullisina vaikka hän ei itse sitä ole hakenut. Niissä on toki toisinaan myös melankolisuutta, mutta samalla myös iloa, kaipausta, ylpeyttä ja suorapuheisuutta. Hänellä on taito nimenomaan tuoda kuviinsa monia eri tasoja ja emotionaalista tartuntapintaa. Tärkeää on ollut myös kokonaisen sarjan rakentaminen ja rytmittäminen, ei vain yksittäiset kuvat. Alecin tekniikassa ja kuvien rakentamisessa on paljon sellaista, joka koskettaa valokuvaajan tuntoja. Satunnaisilta vaikuttavissa seikoissa on hienoja oivalluksia.
Alec oli nuorena varsin ujo, jota nykyisin on vaikea uskoa hänen sujuvasta esiintymisestään. Hän ei ole kuitenkaan amerikkalaisella tavalla soljuva, vaan pikemminkin jotenkin suomalaisen oloinen, vilpitön. Häneltä kysytään usein samoja asioita, mutta hän ei jakele standardivastauksia. Hän kertoi, että harvoin käyttää pitkiä aikoja kuviensa henkilöiden kanssa. Hän haluaa säilyttää tietyn etäisyyden ja ulkopuolisuuden. Toiset kuvaajat puolestaan ovat kuvaamiensa henkilöiden kanssa päiviä, viikkoja ja kuukausiakin. Kummallakin tavalla pystyy tuottamaan kiinnostavaa sisältöä. Oleellista on osata virittäytyä vastaanottavaiselle taajuudelle ja löytää jotain oleellista, sellaista johon muutkin voivat samastua. Siinä Alec Soth onnistuu.
Hän julkaisee teoksiaan nykyisin myös oman Little Brown Mushroom yhtiönsä kautta.